Voi onnen määrää! Sain tänä aamuna Kauniston Suvilta kuvia roomboxistani, jota ei koskaan ollutkaan. Tai siis olihan se, Kauniaisten nukkekotikerhon syksyllä Vihdin kirjastossa pitämästä näyttelyssä, siellä olevaan vitriiniin aseteltuna. Nyt osa tavaroista koristaa Lundby-taloani, jonne ne ovat aivan liian isot, ja osa on jo ripoteltuna maailman toreille ja turuille.

Näyttelyn aiheena oli Vanhuus, ja mietin pääni puhki mitä tuollaisesta aiheesta saisi aikaiseksi. Mummon mökki oli pitkään ajatuksissani, mutta ei, se ei sytyttänyt.

Mietiin sitä kuinka 16-vuotiaana olin vanhainkodissa töissä: pari ensimmäistä viikkoa vain katselin tuttuja, että minkänäköinen tuostakin mahtaa tulla vanhana. Sitten päädyin päätelmään, että vanhuksilta menee joko pää tai jalat, mutta sitä en onnistunut koskaan päättämään, että kumpi olisi onnellisempi olotila? Onneksi tässä vaiheessa vanhainkotiin tuli käymään 75-vuotias papparainen, joka oli mennyt neljä päivää aiemmin naimisiin...

Oma mummuni on myös hyvä esimerkki aktiivisesta vanhuudesta: mummu on meidän suvusta se, joka tarvitsee eniten kännykkää, kun ei koskaan tiedä mistä päin Suomea hän vastaa puhelimeensa. Toisaalta tiedän myös vanhuksia, jotka ovat yksinäisiä ja masentuneita, mutta eniten se tuntuu olevan kiinni omasta asenteesta. Jos vain jää kotiinsa valittamaan kuinka huonosti asiat ovat, niin asiat todella tulevat huonommiksi.

No, tästä päädyin lauseeseen: "Vanhuus: arvokasta antiikkia vai vanhaa rojua? Sinä päätät."

Vitriini Vihdin kirjastossa oli 60 cm x 60 cm, ja se oli vapaasti jaettavissa lasihyllyllä kahteen osaan. Niinpä laitoin alaosaan arvokkaan antiikin ja yläosan ullakolle vanhaa rojua.

Koska aika oli (on edelleen) kortilla, päädyin ostamaan arvokkaan antiikkini. Ja jostakin syystä hullaannuin täysin pähkinäpuuhun: varustin Eevan kodin Eurominin pähkinäpuisella kalustolla. Eeva on eläkkeelle jäänyt ompelija, jolla vielä seisoo Doloreksesta ostamani ompelukone nurkassa ja sovitusnukke siinä vieressä. Makuuhuoneen puolella oli vielä vaatekaappi ja kirjoituspöydällä lukemista odottavia kirjoja.

Ruokasalin puolella Eeva on ottamassa vastaan Arvia kahville: Eevan vaatteet on tehty Tarulta ostamistani kankaista, ja vain liimattu hänen päällensä. Pöydällä on Harjavallasta kirpputorilta ostettu astiasto, ja pelargoni (jonka joku osti Nukke- ja nallemarkkinoilla Cool) on itse tehty. Lipaston päällä on valokuvakehys, jossa on valokuva jostakin nukkekotilehdestä, ja itse virkattu pitsiliina (kaipaisi silitystä). Vitriinissä on astioita, joita ei todellakaan ollut suunniteltu laitettavaksi sinne vaan Mäki-Kallin taloon ja sen päällä on vielä Louhisaaren kartanosta ostamani Reutterin teepurkit. Muualta saa  ne halvemmallaPäättämätön, mutta onhan ne kiva muisto. Lisäksi huoneessa oli kaksi Plaidin metallimaalilla maalaamaani posliiniruukkua, joista tuli jopa omasta mielestäni onnistuneempia kuin pitikään (mutta tasaista pintaa sillä maalilla olikin mahdotonta saada aikaiseksi.)

Ullakolla on siis rojua: Päästävedettävä sänky luuluu kyllä enemmän luokkaan aarteita rojun seasta, mutta muuten tavarat ovat Eurominia (lipasti ja peili) tai Tiimarin tavaraa, kuten tuoli ja arkku sekä puutarhatyökalut. Ruukun tiputti lattialle mummulassa jompikumpi tytär, minussa ei olisi naista rikkomaan mitään tarkoituksella. Sanko ja vati ovat Hobby Pointista. Pitsivarjo ja leipälaatikko on askarreltu nukkekotikerhossa, samoin amppeli lattialla. Mattoa varten lainasin kudontakehyksen päiväkodista, ja mattoa ei kyllä tosiaankaan voi pitää muuten kuin noin rullalla. Myös täällä on pari kultamaalilla maalattua ruukkua, ja kaiken lisänä nukkekotilehdistä tulostettuja käärepapereita, sanomalehtiä ja kirjoja.

Työ siis kookoaa kaiken krääsän, mitä nurkkiin oli sattunut kertymään. Hauskinta kuitenkin oli, että tätini mies ymmärsi tämän perusteella että nukkekotiharrastus on muutakin kuin nukeilla leikkimistä, mutta se on jo toinen tarina!