Taidan alkaa kannattamaan vanhaan Boomtown Ratsien laulua "I don¨t like Mondays" , kun tuntuu, että päivä on vain valunut käsistä. Ja kaikkein käsittämättömintä on se, että aiheuttajana on mukavat asiat.

Sain nimittäin mieheltäni 5 kerran hierontalahjakortin (tiedättehän, että ulkoistus on päivän sana?) ja olin sitten varannut ammattilaisen kello 15.15. Ihmettelette varmaan, että miten tuo voi pilata koko päivän?

Päivä alkoi ihan mukavasti, noin klo 3.15, kun toinen miehistä, joiden kanssa nukun, kömpi viereeni. Kyseessä oli se mies, joka on luvannut aikuisena mennä naimisiin kanssani. Koska olin mennyt hänen kanssaan nukkumaan klo 21, niin kuuden tunnin unilla olin jo niin pirteä, että nousinkin ylös sitten neljän aikaan.

Seitsemään mennessä olinkin jo saanut miniKelly-laukkua kasaan toisen puoliskon verran ja pilannut toisen puolen. Syy on edelleen mystinen, koska koska miten yhtäisot kappaleet voivat yhdistyä kolmanteen kappaleeseen niin että kymmenen sentin matkalla tulee 1,5 cm heitto? (Ei, en viitsi edes laittaa kuvaa, menee suoraan "Ei mennyt niin kuin Strömsöössä"...)

No, perhe siinä sitten heräili ja kymmeneen mennessä viimeinenkin tapaus oli heitetty ovesta ulos. Yhdentoista aikoihin totean, etten vieläkään ole aloittanut mitään, eikä oikein huvitakaan aloittaa, kun ei ehdi: puoli yhdeltä pitää lähteä, jos aikoo ehtiä punttisalille ja kampaajalle ja hierojalle ja kirjastoon ja hakemaan tuon kihlattuni tuolta päiväkodista.

Vihdoin illalla saan pienen kutimeni käteen, kahden tiskikoneellisen ja ruuan ja lasten kanssa tehdyn mokka-suklaakiisselin jälkeen (mieskin tuli katsomaan sellaista ihmettä kun äiti kokkaa lasten kanssa), ja pieni mies kertoo että pieni viisari on kahdeksan ja iso viisari kahdentoista päällä. Tarkoittaa, että nukkumaanmenoaika.

Ja se, että kirjoitan tätä klo 23.45, tarkoittaa, että nukkumaanmeno tuotti tulokseksi tunnin unet, ja aikuisen nukkumaanmenoaikaan on vielä pari tuntia aikaa... Ehkäpä nyt saan hetken neuloa rauhassa, Kelly-laukku saa odottaa huomiseen. Onneksi ei taida olla olemassa biisiä nimeltä "I don't like Tuesdays"...