mutta poro tää sulta usein unhoon jää...

En nyt kyllä ole varma, että onko tuolla teatterissa poroa, ne taitavat olla enemmänkin peuroja, koska kyseessä on saksalainen pienoisteatteri. Ja kyllä, tämäkin on jäänyt kesken Kauniaisten kerhossa, ja minun itseni ohjaamassa. Alkuperäinen ohje on saksalaisesta nukkekotilehdestä, 1 zu 12, jonka aina haaveilen tilaavani, mutta en saa aikaiseksi.

Minulla oli valmiskin kappale, mutta se lähti Teijalle Kotiseminaarin swapissa, ja siitä lähtien olen ollut ilman tälläistä välttämättömyyskapinetta. Itse asiassa minulla on kopioituna lukuisa määrä muitakin teatteriversioita yhdestä 1:1:teen teattereita esittelevästä kirjasta, mutta niitä ei lasketa keskeneräisiksi, koska ovat turvallisesti talletettuna kovalevylle.

(Erja, tämä on se mitä tein 45 minuuttia puhelumme aikana (ja olin aloittanut jo aiemmin...))

Ei kun liikuttelemaan hahmoja teatterisssa!