Koska Tiina oli keskiviikkona niin sitä mieltä, että Bloggerin ulkoasueditori on niin paljon helpompi käyttää, päädyin eilen hoitamaan flunssaani sillä että tein itselleni englanninkielisen  blogin osoitteeseen kallisgallery.blogspot.com. Täytyy sanoa, että aikaa meni noin puolet siitä mitä tämän blogin tuunaamiseen. Suurin kiitos taitaa kuulua hyvälle pohjalle, joka oli melkein valmiiksi sellainen kuin ajattelinkin. Mutta on sielläkin vielä asioita, joita haluaisin tehdä toisin, mutta ihan helposti ei onnistunut, niin en sitten jaksanut viilata.



Täytynee myös tunnustaa, että tämän ulkoasua viilatessa piti jonkin verran kerrata asioita Cascading Style Sheetseistä, mutta kun on kerran puhunut html:ää äidinkielenään, niin aika nopsasti nuo asiat selkiävät. Etenkin kun löysin Ulrika Juseliuksen kirjoittaman hyvän oppaan.

Tein sitten samannäköisen pohjan tänne vuodatukseenkin, mutta siihen jäi pikkuisen viilattavaa, ja jotenkin tykkään myös tästä nykyisestä asusta, niin että ajattelin pitää nämä eri näköisinä ja sisältökin varmaan tulee eroamaan jonkin verran. Tuskin viitsin laittaa kaikkia shoppailujani englanniksi, kun esimerkiksi Kierrätyskeskukseen on hiukan hankala tuolta maailmalta tulla:-) Ja toisaalta miksi kirjoittaa suomeksi kaikkea mitä tulee kirjoittaneeksi englanniksi?

Ennen kaikkea huomasin eilen, että täytynee taas harjoitella tuota englannin kirjoitusta, sitä on näköjään niin paljon kirjoittanut Wordillä, että luottaa automaattiseen kieliopin tarkistukseen aika paljon. Tekstistä jäävät s:t ja muutkin kirjaimet helposti välistä pois, mutta niinhän se on alkuperäisilläkin. Ehkäpä pääasia on kuitenkin se ajatus siinä tekstin takana.