Kirjoitinpa ohjeen alla olevan satiininauhoista tehdyn tilkkupeiton tekemiseeen. Aikamoinen homma tuossa kirjoittamisessa oli, mutta kertokaa jos sinne on jäänyt bugeja. Ohje löytyy siis Sivut-laatikosta tuosta oikeasta alareunasta.



Ai miksi tuollainen peitto? Minulle on sattunut siirtymään runsaasti satiininauhoja tuolta läheiseltä kirpputorilta, ja olen jo pitkään haaveillut tuollaisen peiton tekemisestä. Tosin tarkoitus oli käyttää kolmen millin nauhaa, mutta kun noita sentin levyisiä oli kertynyt jonkin verran niin päätin harjoitella niillä. Värit valitsi Lotta, 9 v., ja olin positiivisesti yllättynyt kun se neonvihreä jäi valitsematta...

Alunperin ajattelin tuon "kostoksi" tuonne Kauniaisten kerhoon, mutta kun tajusin, että sitten pitäisi raahata sinne myös ompelukone(ita), niin siirryin hieman pienempään työhön.... Mutta siitä seuraavalla kerralla.