Kertomus siitä, kuinka maailman hauskimmasta harrastuksesta saa tylsän.

  1. Otetaan maailman isoin nukkekoti. No okei, riittää hiukan pienempikin, mutta vähintään pitää täyttää pohjalaisen vaatimuksen komiasta talosta. Minun kohdallani tämä tarkoittaa taloa, jossa on 11 huonetta, ja yli 20 ikkunaa.
  2. Ryhdytään listoittamaan ikkunan pieliä, oven pieliä, kattolistoja, lattialistoja. Tarvitseeko minun kirjoittaa enempää?
  3. Listat vaativat siis ensin pohjamaalauksen, hionnan, maalauksen, hionnan, maalauksen ja hionnan, ja sitten...
  4. Listojen sahauksen oikean mittaisiksi. Ja tämän esteeksi jokainen ikkuna ja oviaukko on sahattu millin eri kokoisiksi. Ikkunoiden lasit on kiinnitetty eri kohtiin, ja niiden ulkokarmit ovat tehty sisäänpäin kaareutuvasta listasta, joka jättää näkyviin myös sisäkarmin ulkopuolen - siis sen puolen, jonka tarkoituksella jätit puun väriseksi.
  5. Kattolistojen kohdalla saat myös todella miettiä mihin kulmaan se lista siihen jiiriin oikein laitetaankaan, ja minkä pituiseksi se nyt oikeasti pitikään sahata. Lopputuloksena on epämääräinen kasa listan kappaleita, jotka eivät sovi mihinkään.
  6. Kaiken huipuksi katto, joka siis on tehty suoraksi, kaartuukin puoli milliä eri suuntaan, kuin mihin, niin ikään suoraksi tehty seinä. Lopputulos irvistää oikein kauniisti sen jälkeen kun listaa on yrittänyt puoli tuntia pitää paikallaan niin ettei se irvistäisi.

Tähän siis käytin viisi kesäpäivää, huomatakseni, että listoja täytyy käydä ostamassa lisää, pohjamaalata, hioa....Ihmetteletkö, ettei listani ole vieläkään paikallaan?